31.7.2012

Big hearts, big dreams

playlist7

Heinäkuun soittolista on valmis! Kuuntelemaan pääsee tästä tai kuvaa klikkaamalla.

Kuuntele ainakin nämä:

♪ Veronica Maggio - Satan i gatan (tuo kappale joo, mutta oikeastaan koko levy!). Olisin voinut olla julkaisematta listaa tässä kuussa ollenkaan ja kehottaa teitä vain kuuntelemaan Veronican albumia, koska valehtelematta puolet heinäkuusta kuuntelin vain Satan i gatania. Pyöräillessä töihin päivällä, pyöräillessä kotiin illalla, iloisena, surullisena, ihan koko ajan. Täydellinen kesälevy, sanon minä. Ja kyllä, olen ainakin vuoden myöhässä tämän hehkutukseni kanssa, mutta jostain syystä vasta nyt kolahti ja kunnolla kolahtikin! En uskonut, että sanoisin näin ikinä, mutta: osaisinpa puhua ruotsia sujuvasti.

♪ JJ - High Summer EP. Ei löydy Spotifysta, mutta sen pystyy lataamaan ilmaiseksi täältä ja sitten siirtämään Spotify-listoilleen. Siis huhhuh, ihan mieletön!

♪ Twin Shadow - I Don't Care. Esiintyminen Flow'ssa ei ihan vakuuttanut, mutta päätin antaa Confess-levylle mahdollisuuden. Se kannatti.

♪ PMMP - Tytöt. En ole oikein koskaan täysillä syttynyt PMMP:n musiikkiin. Radiohitit on olleet ihan kivoja ja Paula sekä Mira vaikuttavat huipputyypeiltä mediasta saamani käsityksen perusteella ja onhan ne hyvin vakuuttavia livenä. Mutta silti. Pakotin kuitenkin itseni kuuntelemaan tätä uusinta Rakkaudesta-levyä ja ihme kyllä, aloin ihan tykkäämään siitä. Tytöt-biisiä pitää kuunnella tarpeeksi monta kertaa, jotta räppiosioita alkaa sietämään vaivaantumatta, mutta sitten se onkin ihan hurjan hieno voimabiisi.

♪ Passion Pit - It's Not My Fault, I'm Happy. Olen joskus aikaisemminkin maininnut, kuinka tykkään hauskoista biisien nimistä. Jo ennen kuin kuuntelin tämän kappaleen, toivoin sen olevan hyvä. Ja tulihan sitten siitä yksi lemppareista uudelta Gossamer-levyltä. Olin kyllä hieman pettynyt tuohon Passion Pitin uuteen albumiin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen, mutta sitten kun sitä vain kuunteli ja kuunteli, niin aloin tykkäämään siitä kovasti. Vaikka se onkin lytätty monessa arvostelussa täysin...

♪ Bloc Party - Octopus, The Killers - Runaways, Band of Horses - Knock Knock, Two Door Cinema Club - Sleep Alone, The XX - Angels. En sanoisi, että nämä biisit olisivat bändien parasta tuotantoa, mutta näille bändeille annan anteeksi lähes kaiken. Vaikka julkaisisivat levyllisen kattilan kansien paukuttelua, olisin silti innoissani. Ilmestyisi nyt pian ne uudet albumit kaikilta!

♪ Daughter - Candles. Uskaltaisin jo tässä vaiheessa sanoa, että Daughter on tämän vuoden paras musiikkilöytö!

Että semmoista! Hyviä kuunteluhetkiä!

4 kommenttia:

  1. Apua! Miul on ihan sama viilis Daughterin suhteen! Ehkä saan nyt sen "löydä uusi lempibändi" kohdan ruksattua kesälistalta! Jee! Pitää subskriipata siun heinäkuun listaan. aa jee.

    VastaaPoista
  2. moi! huutelinki sulle last.fm:ssä tässä joskus! mut siis, ihan sama fiilis passion pitin levystä, rakastin hulluna ekaa levyä ja nyt sit toi uus levy on ollu vähä näääääh... ihan ok kamaa silti, odotukset on vaan aina tollasissa tapauksissa ihan hyperkorkeella! xx:n angels sensijaan, voi luoja miten ihanaihanaihana biisi <3

    VastaaPoista
  3. Jee ihanaihana lista! Vaikkakin aika paljolti samaa mitä omilla listoilla soi tällä hetkellä, mutta aina se kuulostaa kivemmalta kun joku toinen on kasannut ne :-D Sama kuin toisen laittama voileipä maistuu aina paremmalta!

    VastaaPoista
  4. maukku: hyvä että jollain muullakin on samat fiilikset daughterista, koska se on ihan mie-le-tön! huhhuuuh!

    talikko: moi taas, hehee! jep, odotukset oli kyllä vähän liiankin korkeella passion pitin suhteen, niin kai pieni pettymys on ihan ymmärrettävää :// ja angels on hyvä biisi, mutta joku mua pienesti ärsyttää siinä, en tiiä mikä??? :DD

    henje: JEE ihana kuulla! hahah, paras tuo voileipä-vertaus!!! :--D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.