22.5.2012

Go outside


IMG_0134 copy
 IMG_0119 copy
 IMG_0124 copy
 IMG_0128 copy
 IMG_0141 copy
 IMG_0142 copy
 IMG_0160 copy
 IMG_0165 copy

Aina välillä haaveilen ydinkeskustassa asumisesta. Että kun astuisi kotiovesta ulos, olisi jo keskustassa, eikä muutaman kilometrin ja vartin pyöräilyn verran. Toisaalta saattaisin tulla hulluksi, jos ympärillä olisi pelkkää asfalttia ja kerrostaloja (vaikka onhan niitä nytkin kyllä). Nyt kuitenkin pääsen parissa minuutissa luonnon helmaan, ajatelkaas! Parasta lenkkeilyyn kaverin tai kameran tai musiikin kanssa. Jos vähänkään ahdistaa, on hyvä istuskella niemen kärjessä lempparipaikalla katsellen järvelle.

Talvella odotin innolla Suomen kesää vuoden tauon jälkeen. Nyt kaikki on vielä auki, en uskalla tehdä suunnitelmia ja stressaan kaikesta turhasta. Jospa asiat kohta selkiytyisivät.

Mutta kyllä se vaan helpottaa kummasti, kun lähtee ulos. Suosittelen silti vähän lyhyempää kävelylenkkiä, kuin neljää tuntia, vaikka kuinka riittäisi höpöteltävää kaverin kanssa. Tai valitkaa silloin ainakin kengät, jotka eivät hierrä. Nimimerkillä, en tiennyt, että näin isoja rakkoja voi syntyä.

Tässä myös pientä lohdutusta niille, jotka eivät pääse ihan heti kuuntelemaan laineiden liplatusta (eli toisin sanoen kaameaksi pikselimössöytynyt, turha ja lyhyt video):

 

2 kommenttia:

  1. Itse pidän asumisesta tässa kaupungissa juuri siksi, että kaikki hienot asumisalueet on suhteellisen lähellä keskustaa, sekä järveä ja metsää. :)

    VastaaPoista
  2. hanna: jep, se on kyllä hyvä! jee tampere! :-D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.