1.11.2010

Kaivannut ikävää, saanut mitä tilasin

Erilainen ja suhteellisen eriskummallinen viikonloppu takana.. Perjantaina oli sähköt poikki koko päivän, ei kiva. Parasta, että koko homman olis saanu korjattua yhtä nappia painamalla, mutta se selvis kaikille vasta myöhemmin, huoh.

Perjantai-iltana lähdettiin Anniinan kanssa katsomaan Hurtsin keikkaa. Kesti tovi ennen kuin löydettiin oikeaan paikkaan ja onneksi lippuja oli vielä jäljellä, koska tosiaan ei oltu niitä etukäteen hankittu. Keikkapaikka oli sairaan hyvä, rento yms. Ja pakko sanoa, että äänentoisto oli oikeesti laadukasta. Ja ai hitto ne Hurtsit osas laulaa!

Perjantain ja lauantain välinen yö oli ainakin sateinen. Ei muuta lisättävää... Paitsi että kuvat siltä reissulta.

Lauantai-sunnuntaiyö ei myöskään mennyt todellakaan suunnitelmien mukaan, tanssimisen sijaan siihen kuului teen juontia. Onneksi oli mukavaa seuraa. Kotona olin vasta kahdeksan jälkeen aamulla, koko Ranskaperhe tietysti hereillä ja aamupalalla, huhhei.

Oon koko sunnuntain kuunnellu The Nationalia ja se ehkä kertoo jotain fiiliksistä. Onneksi mua piristi muutamat skype-keskustelut ᶫᵒᵛᵉᵧₒᵤ ♥

5 kommenttia:

  1. Aaaa oot söpö noissa kuvissa, toisin kuin minä tuossa alimmaisessa. :--D Mutta sun sateenvarjo on rakkaus!
    Ja äh, musta on tosi ärsyttävää että mun takia meni kaikki pilalle, tekis mieli vaan koko ajan pyytää teiltä anteeks!!!

    VastaaPoista
  2. Anniina: Voin kyllä poistaa ton vikan jos haluut, mutta musta se vaan kuvastaa hyvin tunnelmia, mitä kello oli tossa vaiheessa, vähän yli neljä?? :DD Ja heei, siellä oli niin paljon porukkaa että ne vaan halus syyn saada ihmisiä sieltä pois JA oltais jouduttu maksamaan kuiteski sisään! Ja se ois voinu olla kuka tahansa meistä!

    Iisuli: <3

    VastaaPoista
  3. Haha joo oot oikeessa, kuvastaa kyllä oikein hyvin sadeyön tunnelmia! Jos ei haittaa niin voisin lainata noita paria sun ottamaa kuvaa blogiini, laitan tietty että kenen ottamia! :-)

    VastaaPoista
  4. Joo ei haittaa, ihan vapaasti saat käyttää niitä! =)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.